Ilmastokonferenssien rooli: onnistumisia ja epäonnistumisia

Ilmastokonferenssien rooli: onnistumisia ja epäonnistumisia

Ilmastonmuutoksesta ja sen lukemattomista vaikutuksista huolestuneen kasvun keskellä ilmastokonferenssien rooli on noussut tärkeäksi alustaksi tieteellisille keskusteluille, poliittisille neuvotteluille ja toimintasuunnitelmien laatimiselle ilmaston lämpenemisen torjumiseksi. Vuosien varrella näissä konferensseissa on nähty sekä merkittäviä onnistumisia että katkeria epäonnistumisia. Tässä artikkelissa käsitellään ilmastokonferenssien roolia ja niiden keskeisiä onnistumisia ja epäonnistumisia, jotta saadaan kattava kuva siitä, missä määrin ne ovat edistäneet tai estäneet ilmastonmuutoksen torjuntaa.

Ilmastokonferenssien historia

Ilmastokonferenssien historia alkaa 1970-luvulta, jolloin tiedemiehet alkoivat tunnustaa ilmaston lämpenemisen ja kasvihuoneilmiön vakaviksi uhiksi maailman ekosysteemille. Ensimmäinen kansainvälinen ilmastonmuutoksen vaikutuksia käsittelevä konferenssi pidettiin Genevessä vuonna 1979 ja loi pohjan myöhemmille maailmanlaajuisille kokouksille.

Ensimmäisestä YK:n ilmastokonferenssista IPCC:n perustamiseen

Ensimmäinen YK:n ilmastokonferenssi (UNCC: Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutoskonferenssi) pidettiin Berliinissä, Saksassa, vuonna 1995. Siellä syntyi "Berliinin mandaatti", joka korosti tarvetta käydä neuvotteluja kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamisesta.

Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1997, nämä neuvottelut johtivat Kioton pöytäkirjan allekirjoittamiseen, joka nimettiin sen japanilaisen kaupungin mukaan, jossa konferenssi pidettiin.

Merkittävä oli myös vuosi 1988, jota pidetään Intergovernmental Panel on Climate Change (IPCC) syntymävuotena. Tämän YK:n aloitteen elimen tehtävänä on arvioida ilmastonmuutoksen tieteen nykytilaa ja kehittää vaikutuksia ja riskejä sekä mahdollisia sopeutumis- ja lieventämisstrategioita.

Ilmastokonferenssien tärkeimmät onnistumiset

Ilmastokonferenssit ovat lisänneet tietoisuutta ilmastonmuutoksen torjuntatoimien tarpeesta ja tuottaneet merkittäviä kansainvälisiä sopimuksia.

Kioton pöytäkirja

Yksi ilmastokonferenssien historian suurimmista onnistumisista oli Kioton pöytäkirja, joka hyväksyttiin vuonna 1997. Se oli ensimmäinen kansainvälinen sopimus, joka asetti teollisuusmaille oikeudellisesti sitovia päästövähennystavoitteita. Vuoteen 2020 mennessä niiden pitäisi vähentää kasvihuonekaasupäästöjään keskimäärin vähintään 5 prosenttia vuoden 1990 tasosta.

Pariisin sopimus

Seuraava merkittävä tulos oli Pariisin sopimus, joka hyväksyttiin YK:n 21. ilmastonmuutoskonferenssissa (COP21) vuonna 2015. Sopimuksen tavoitteena on rajoittaa ilmaston lämpeneminen selvästi alle 2°C:een, mikäli mahdollista 1,5°C:een verrattuna esiteolliseen aikaan. Sen allekirjoitti 195 maata, ja se sisältää sekä kehittyneet että kehitysmaat.

Ilmastokonferenssien epäonnistumiset ja haasteet

Mainituista onnistumisista huolimatta ilmastokonferenssit eivät ole olleet ilman merkittäviä haasteita ja epäonnistumisia.

Epäjohdonmukainen osallistuminen ja sitoutuminen

Keskeinen kysymys on keskeisten sidosryhmien epäjohdonmukainen osallistuminen ja sitoutuminen. Esimerkiksi vuonna 2017 Donald Trumpin hallinto ilmoitti, että Yhdysvallat - yksi maailman suurimmista kasvihuonekaasujen päästöistä - vetäytyisi Pariisin sopimuksesta.

Sitoutumisen puute

Toinen ongelma on, että monet sopimukset eivät ole sitovia. Vaikka Pariisin sopimus onkin keskeinen menestys, se perustuu suurelta osin maiden vapaaehtoisiin avustuksiin päästöjen vähentämiseksi, mikä saattaa rajoittaa sopimuksen tehokkuutta.

Johtopäätös

Ilmastokonferensseilla on keskeinen rooli maailmanlaajuisen vuoropuhelun edistämisessä ja ilmastonmuutoksen toiminnan esityslistan määrittämisessä. Ne ovat tuottaneet joitakin merkittäviä saavutuksia, kuten Kioton pöytäkirja ja Pariisin sopimus. Näistä onnistumisista huolimatta merkittäviä haasteita on kuitenkin edelleen, kuten keskeisten maiden epäjohdonmukainen osallistuminen ja sitovien sopimusten puute. Näitä kysymyksiä on käsiteltävä tulevissa ilmastokonferensseissa, jotta saadaan aikaan vahvempi ja tehokkaampi yksimielisyys ilmastonmuutoksen torjunnassa.