Saha, tarina villistä mustangista

Saha, tarina villistä mustangista

Vuonna 2001 adoptoin hänet ja kaksi muuta villimustangia Palomino Valley Wild Horse Ranchista, aivan Renon ulkopuolella Nevadassa. Kesti tämän vuoden heinäkuusta lokakuuhun, ennen kuin kosketin niitä sormella ja sain ne syömään lehtiä käsistäni. Olin rakastunut.

Lokakuussa 2001 toinen tai molemmat Mustangit loukkasivat häntä. En tiennyt, että se oli loukkaantuminen. Sen sijaan ajattelin, että hänelle olisi voinut kehittyä koliikki, koska hän makasi lattialla ja pyöri eikä noussut ylös. Koliikki voi tappaa hevosen... eikä se ole helppo kuolema.

Soitin jokaiselle puhelinluettelossa olevalle eläinlääkärille etsimään eläintä, joka tulisi ulos ja hoitaisi villin mustangin. Vastaus oli aina "ei". Tätä kesti kaksi päivää, kunnes tapasin rohkean eläinlääkärin, joka sanoi tulevansa katsomaan, mitä voitaisiin tehdä.

Eläinlääkärin saapuessa Saha oli maannut kyljellään kaksi päivää. Pelkäsin, että meidän on laitettava hänet alas. Se särki sydämeni, mutta en halunnut saada häntä kärsimään pidempään kuin hän jo kärsi.

Eläinlääkäri sai Sahan kääntymään ympäri ja seisomaan sitten jaloilleen. Silloin saimme selville, että hän oli loukkaantunut kolkkien sijaan.

Saha oli toipumassa lokakuusta 2001 huhtikuuhun 2002, kun hän alkoi nousta seisomaan omin voimin. Tähän asti minun piti rullata häntä joka päivä ja sitten kävellä häntä erämaassa parantaakseni vamman ja antaa hänen syödä salviaharjaa. Eläinlääkärin mukaan salvialla on parantavia ominaisuuksia villihevosia varten.

Emme koskaan saaneet selville, astuivatko muut hevoset hänen selkärankaan vai lantioonsa. Joka tapauksessa sillä ei ole väliä, sillä lopputulos on, että Saha ei sovellu ratsastukseen tai jalostukseen. Hän on edelleen erittäin suuri karvainen lemmikkini.

Niiden kuuden kuukauden aikana, jolloin Saha ja minä kävelimme yhdessä ja työskentelimme pitääksemme hänet terveenä, meistä tuli hyviä ystäviä. Opin kauniilta, vahvalta Sahaltani, mitä sitkeys, luottamus ja haavoittuvuus tarkoittavat.